Toimintansa  Ab PÅRAS Oy aloitti 1912 yhdistettynä myllynä ja sahana. Sahatoiminnasta tuli pian tärkein osa-alue , ja 50-luvulla kuvaan astuu mukaan puutavaran- ja pylväiden kyllästys. Saha- ja höylätavaroiden kautta Påras laajensi toimintaansa 1960-luvulla rakennustarvikkeisiin. Saha-toimintaa alettiin ajaa alas 1970-luvulla, jolloin luotiin perustaa nykyiselle toiminalle.

Kyllästysteollisuus

Påras on Suomen johtavimpia kyllästysalalla toimivia yrityksiä. Påras on määrätietoisesti investoinut uusiin rakennuksiin ja laitteisiin, joiden ohjaus, hallinta ja tekniikka täyttävät sekä nykyiset että tulevat ympäristösuojeluvaatimukset. Prosessien laatua valvoo Finotrol Oy, joka on myöntänyt Pårakselle NTR-leimausoikeuden.

Påras toimittaa kyllästettyä puutavaraa sekä erikokoisia kyllästettyjä pylväitä ja paaluja suomalaisiin ja pohjoismaisiin rakennushankkeisiin.

Rakennustarvikkeet

Påras toimittaa rakennustarvikkeita alueella toimiville rakentajille. Tukku- ja vähittäiskauppa hoidetaan osittain Kruunupyyn pääkonttorista, osittain Pietarsaaren myyntipisteestä. Rakennustarvikemyynnin pääpaino on saha- ja höylätavaroissa, mutta ikkunat, ovet, sisustuslevyt ja lattiamateriaalit ovat myös tärkeitä tuotteita. Läheinen yhteistyö puutavaran- ja muiden rakennustarvikkeiden toimittajien kanssa takaa nopeat toimitukset suoraan tehtaille ja rakennustyömaille.

Pylvästuotteet

Pylväiden käsittely on automatisoitu ja elektroonisesti ohjattu prosessi, joka yhdessä pitkän kokemuksen kanssa takaa tuotteiden hyvän laadun. Suurin osa pylväistä menee tällä hetkellä kotimaisiin projekteihin, mutta osa menee vientiin.

Ab Påras Oy on kotimaisen Kestopuuteollisuus ry:n ja kansainvälinen WEI:n jäsen.

 

1912 - Holgers kvarn och sågbolag

1932 - Yritys muuttaa Kruunupyyn keskustaan

1956 - Ensimmäinen kyllästyslaitos

1968 - Pietarsaaren myyntipiste avataan

1971 - Liitty Majava ketjuun

1971 - Huonekaluvalmistus 1971-1984

1974 - Sahatoimintaa lakkaa

1986 - Uusi kuivaamo- ja kyllästyslaitos

1989 - Kyllästystoiminta laajenee

2002- Lämpökäsittelymenetelmä patentoidaan

2012- PÅRAS Oy täyttää 100 vuotta

Tor Sjölind:in 90-vuotispäivä 13.3.2012. Kuvassa Bengt Jansson ja Tor Sjölind.

FaLang translation system by Faboba